terv. Timo
Refereraatit Krohnin esityksesta ovat vasemmassa laidassa. Keskustelukommentit on sisennetty kertaalleen. Sihteerin jälkikommentit ovat tuplasisennettyjä.
Alkeet ovat vaikeimmat, ne opitaan ymmärtämättä niitä. Esimerkiksi tietoisen ja tiedottoman perusta on syvällä. Voi hyvinkin olla, etteivät kaikki maailman tutkijat pysty koskaan selvittämään näihin liittyviä kysymyksiä läpikotaisin. Psykologia on kertonut vain sivulauseita monista ihmiselle keskeisistä ilmiöistä: merkityksen kokeminen, kausaliteetti, oikean ja väärän erottaminen, onnellisuus, identiteetti. vrt. Göte Nymanin samansuuntainen toteamus omassa esityksessään. Julian Jaynes on käsitellyt tietoisuuden alkuperää teoksessaan Origin of Consciousness todeten sen kehittyneen noin 3000 vuotta sitten. Tiedoton on mielekäs hyvin merkittävällä tavalla. Liiallinen itsetietoisuus voi olla jopa vahingoksi. Esimerkkinä käveleminen. Mielikuvitusta jotkut pitävät primitiivisempänä kuin ajattelua ("sinä vain kuvittelet"). Mielikuvitus on moraalin perusta, se tarjoaa pohjan arvioida etukäteen tekojen vaikutuksia ja seurauksia. Psykoanalyysissä on vaaransa: ihminen opetetaan katsomaan sisäänpäin. Kirjailijat voivat unohtaa kokemisen havaintojaan kirjatessaan. Pohdittiin sitä, onko itämaisissa ajatteluissa samoja vaaroja. Todettiin, että kyseessä on pikemminkin harjaantumista "minättömäksi tulemiseen" kuin itsen analyysi. Algoritmiin ei ole tarpeen ajatella liittyvän kuvittelua. Mielikuva, -kuvitus. Kieli ilman ajattelua. Ajattelu ilman kieltä. Nauttiiko Seppo Heikinheimo musiikista, jota valmistautuu kritisoimaan? Mm. Penrose on todennut, että matemaattiseen ajatteluun liittyy mielikuvitusta. Nimenomaan. Mikä on ajattelun ja mielikuvituksen raja tai suhde? Vaikea määritellä. Hepreassa samanlaisuutta ja mielikuvitusta nimetään samalla sanalla. Olisiko mielikuvituksessa keskeisesti kyse kyvystä löytää analogioita. On eri asia sanoa olevansa vihainen ja olla vihainen. Voivatko koneet olla vihaisia? Vihaisuus koostuu psykofysiologisesta tilasta ja sen tulkinnasta. Koneella ei voi olla kohtuullisen samanlaisia fysiologisia tiloja kuin ihmisellä (esim. adrenaliinipumppu). Ahdistuksessa ja allergiassa on kyse samankaltaisesta tilasta, jossa normaali prosessi lyö yli. Mielikuvituksen puute johtaa rationaalisuuden puutteeseen, merkitysten ymmärtämisen häiriöön, mielettömyyteen. Sarjamurhaaja ei näe kärsimystä. Rorshachin testissä sarjamurhaajat eivät näe musteläikissä mitään. Epäiltiin, onko testattavilla motivaatiota antaa vastauksia testissä. Raakuuksiin liittyy yleensä dehumanisointi: ne eivät ole samanlaisia kuin minä. Todettiin, että lääkärin koulutukseen liittyy tietty dehumanisointi: sammakot, ruumiit ja lopuksi elävät ihmiset. Kyvystä tuottaa mielikuvia. Neuroottisten pelkojen yhteydessä poissulkeminen ei onnistu. Psykopaatti ilmeisestikin pystyy poissulkemiseen. Mainittiin myös auervaarat, jotka lähinnä ovat joskus pettyneitä itseensä mutta eivät suhtaudu empaattisesti uhreihensa. Moraalinen herkkyys inhimillisenä aistina. Emme voi puhua koneen moraalittomuudesta. Ei ole identiteettiä ilman tajua ajasta. Ajan nuoli. Onko eläimillä taju ajasta? Mikä on identiteetin ja minuuden välinen suhde? Minä = tahto. Joissakin kulttuureissa 'täällä'. Täällä edellyttää minän. Minuus on metafyysinen kokemus. Vauva on alusta lähtien minä. ... infantiileja omnipotenssifantasioita. :-) Primal Criticisms Japanissa on useita sanoja minälle. ... Todellisuudesta ja havaitsemisesta. Silminnäkijöiden lausunnot voivat olla hyvinkin erheellisiä. Insestiväitteisiin liittyvä ongelmatiikka. Freudin skandaali: "false memories". Onko olemassa liian kuvittelemisen vaara? Tradeoff-kysymys: suunnaton kapasiteetti voi joskus lyödä yli. Vannevar Bushin klassikkoartikkeli: As we may think vuodelta 1945: assosiaatioiden merkitys ja hypertekstin ennakointi. Kirjoittamisen tienhaarat. Niinkuin kalat eivät tiedä vedestä, kirjailijakaan ei tiedosta kaikkia niitä tiedostamattomia valintoja, jotka johtavat toteutuville poluille. Kieli on henkilökohtainen maailma. Kirjoittamisessa on kyse ymmärtämisestä, paljon vähemmän itseilmaisusta. Puheen varsinainen funktio on symbolisaation. Kieli on strategia, jolla mielikuvat jaetaan. Sanat ja fyysinen todellisuus kuuluvat eri maailmoihin. Kirjoittamisen ja kielen fraktaalinen luonne: mitä enemmän sanoo, sitä enemmän joutuu sanomaan. Kirjailija kirjoittaa siksi, että jotakin on muuttunut. Metamorfoosi. Vastalause niille, jotka väittävät omistavansa tiedon. Esimerkki kirjojen voimasta: joku henkilö teki itsemurhayrityksen kirjan vaikutuksesta. Avain ulospääsyyn esimerkiksi kirjan aiheuttamasta ongelmasta tai ahdistuksesta olisi hyvä antaa. Vastaavia esimerkkejä ei ole tullut omalle kohdalle eikä itsellekään järkyttävää palautetta. Joidenkin arvioiden epäoikeudenmukaisuus hämmästyttää. ... Taiteella on etiikka. Taiteen tekeminen ei oikeuta mihin tahansa, vrt. kissantappovideo. ... Mentaalisista representaatioista. Metafora, edustaminen. Vuonna 1972 Pioneer 10 jätti auringon vetovoiman mukana laatta diagrammeineen ja kuvineen. On the plaque a man and woman stand before an outline of the spacecraft. The man's hand is raised in a gesture of good will. The physical makeup of the man and woman were determined from results of a computerized analysis of the average person in our civilization. The key to translating the plaque lies in understanding the breakdown of the most common element in the universe - hydrogen. This element is illustrated in the left-hand corner of the plaque in schematic form showing the hyperfine transition of neutral atomic hydrogen. Anyone from a scientifically educated civilization having enough knowledge of hydrogen would be able to translate the message. The plaque was designed by Dr. Carl Sagan of Cornell University and drawn by his wife, Linda Salzman Sagan. [ks. Pioneer 10 -linkki yllä.] Tim Crane on hämmästellyt tätä toimenpidettä. Etenkin ihmishahmojen tulkinta aiheuttaa epäilyksiä. Miten kohotettu käsi voitaisiin ymmärtää samaan tapaan kuin maan asukkaiden keskuudessa. Jo eri puolilla maailmaa on todennäköisesti erilaisia tulkintoja tuosta eleestä.
Timo Honkela (siht.)