Torstain 10.10. iklubin aiheena oli "Subjektiuden rakentuminen ja purkautuminen musiikillisessa diskurssissa" alustajana Anne Sivuoja-Gunaratnam. Esitys ja siitä virinnyt keskustelu oli erittäin mielenkiintoinen - varsinkin musiikin harrastajille. Sihteeri valitettavasti kulutti puoli tuntia liikaa aikaa matkaan uuteen paikkaan Meritullinkadulle (ilmeisen epärationaalinen reitti - vrt. aiemmat iklubikeskustelut), joten historiallinen johdanto jää uupumaan seuraavasta - jälleen subjektiivisesta - muistiinpanokokoelmasta.
Olen tehnyt joitakin täydennyksiä jälkikäteen ja lisännyt linkkejä - näin ollen kooste tarjoaakin ennemminkin katsauksen illan aihealueeseen kuin kattavan esityksen illan alustuksesta ja keskustelusta. Musiikkinäytteet jäävät myös näin jälkikäteen tutustujilta kuulematta!
terv. Timo
Schönberg loi pohjaa älylliselle, perinteitä pakenevalle nykymusiikkisuuntaukselle. Jatkoa tälle kehitykselle oli sarjallinen musiikki (Darmstadtin koulukunnan kehittämä), jossa esimerkiksi sävelkorkeus, kesto, dynamiikka, sointiväri, ja artikulaatio olivat sarjoiksi järjestettyjä. Lopputuloksena syntyi musiikkia, joka ei juurikaan muistuta perinteistä. Darmstadtin koulukunnan keskeisiä nimiä olivat Boulez, Stockhausen ja Nono sekä Berio, Ligeti ja Penderecki.
Sarjallisessa musiikissa säveltäjä luovuttaa suurimman osan vallasta "kaavoille" eli sävellys määräytyy pitkälle etukäteen eri parametrit käsittävien sarjojen muodostamistapahtumassa. Tuloksena oli hyvin komplisoitua musiikkia, joka saattaa ylittää monikertaisesti kuulijan hahmottamiskyvyn. Kuulija on jätetty yksin. Tällainen musiikki on rationaalista tuotettaessa, irrationaalista kuunneltaessa. Säveltäjä ei välttämättä itsekään muista jonkin ajan kuluttua omaa sävellystään eli ei tunnista sitä muiden vastaavalla tekniikalla sävellettyjen muiden säveltäjien tuotosten joukosta. Tätä asennetta kuvaa lausunto: "I knowingly refused the responsibility of invention".
Tausta-ajatuksena sarjallisilla säveltäjillä oli tottumusten ja hierarkioiden purkaminen sekä länsimaisen yksilökeskeisyyden ja nerokultin kritiikki - subjektin hajoaminen.
Sattumaoperaatioiden käyttöönotolla luovutettiin valtaa säveltäjältä esittäjälle.
Jotkin sävellyksistä ovat olleet niin vaikeita, että niitä ei ole voinut esittää. Apuvälineinä onkin käytetty sähköisiä apuvälineitä (esimerkiksi alkuvaiheessa nauhaa, myöhemmin tietokonetta). Nuottikirjoitus muuttui esittäjien tulkitsemasta ohjeesta formaaliksi spesifikaatioksi.
Vaikeudessaan sarjallinen musiikki herättä monesti aggressioita ja konserttien kuulijamäärät ovat yleensä pieniä. Monet säveltäjät eivät toisaalta välitäkään kuulijoista (Milton Babbitt: "who cares if you listen").
Vastapainoksi nykymusiikin "vaikealle suuntaukselle" voidaan katsoa syntyneen minimalismin, jossa elementteinä ovat kolmisoinnun palauttaminen käyttöön ja itsepintainen toisto. Minimalismi alkoi 1960-luvun lopulla ja siitä tuli kaupallisesti menestyvä 1980-luvulla. Minimalistisessa teoksessa ei ole kliimaksia eikä loppukadenssia. Kun sarjallinen musiikki on hyvin älyllistä, minimalismia voidaan pitää ruumiillisena esimerkiksi rytminsä kautta.
Nykyisin on vallalla monia eri suuntauksia. Modernin projekti on edelleen voimissaan omalla tahollaan, mutta sen rinnalla on toisenlaisia pyrkimyksiä, minimalismin lisäksi esimerkiksi erilaiset kollaasitekniikat ja musiikillisten kertomusten rakentaminen.